torstai 31. joulukuuta 2015

Ihanaa uutta vuotta ja mistä minut löytää

Eilen minulla kolahti aamulla postiluukusta iloinen yllätys, uusin Anna-lehti. Osa onkin jo tietoinen tästä, kun eilen kerroin tämän mm. Cambridge valmentajan facebook sivuillani. Tämä juttu tehtiin muutama viikko takaperin kotonani. Tämä oli ihka ensimmäinen lehtijuttuni ja aivan mahtava kokemus. Toimittaja Elisa Hurtig ja valokuvaaja Mirva Kakko olivat todella upeita ja ammattitaitoisia. Reilun tunnin aikana kerettiin jutella paljon ja kuvakin ottaa. Olin jo valinnut mieleiset vaatteet, mutta kuvasta haluttiin toiminnallinen. Koska ulkona satoi vettä kaatamalla, en päässyt poseeraaman juoksuhommissa,  joten nappasin kaapista foam rollerini ja rullailin sen kanssa. Jos ette ole kokeilleet, niin suosittelen kokeilemaan. Auttaa todella hyvin mm. selkäkipuihin.

Enpä olisi koskaan uskonut, että sanani löytyvät Anna-lehden kannesta


Tämä juttu ei ole toivottavasti ensimmäinen ja viimeinen lehtijuttuni :-) Sain myön kunnian olla nainen.com sivuston tammikuun Supernainen. Tätä haastettulua oli myöskin kiva tehdä ja mielestäni todella onnistunut. Vaikka koen välillä vaikeaksi antaa itsestäni todella paljon, paljon muiden silmille nähtäväksi ja luettavaksi, on silti ihanaa saada palautetta, että voin omalla esimerkilläni insipiroida muita muutokseen. Juuri sen takia haluan antaa itsestäni paljon ja myös sen takia teen tätä työkseni <3 Koen, että jakamalla omia kokemuksiani, saan teiltä paljon ja innostun aina uudelleen, kiitos siitä!


Nainen.com sivuston jutun pääset lukemaan TÄSTÄ


Ihanaa uutta vuotta kaikille! Tehdään ensi vuodesta yhtä mahtava ja onnistunut, kuin tästä vuodesta!

Jos olet tehnyt uudenvuoden lupauksen laihtua, aloittaa elämäntaparemontin, niin autan jokaista tapani mukaan sata tuulilasissa onnistumaan! Tästä pääset varaamaan minulle ajan Cambridge valmentaja Pia Piltz. Ensi vuoteen!

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Hengissä ollaan :-)

Nyt tuli vahingossa taukojen tauko! Voimat ovat olleet tipotiessään, joten energiaa blogin kirjoittamiseen ei ole ollut, vaikka ideoita on ollut pää täynnä. Joulu kahden pienen joulupukkia odottavan kanssa ja yökyläreissut mummoloissa oli ihanaa, mutta huhhuh :-) Siihen päälle saimme vielä oksennustaudin, josta yritetään vielä selvitä. Viime yönä 2h nukkunut, joten tämä järjen juoksu ei ole vieläkään ihan kohdillaan.



Miten teillä meni joulu? Kertyikö kiloja vai oliko maltti valttia? Itse söin kyllä aika huoletta muutaman päivän, jopa niin että maha huusi hoosiannaa. Herkuistakin söin taas kiintiöni täyteen eikä mieli tee mitään makeaa ollenkaan. Vaaka näytti muutaman kilon plussaa joulun jälkeen, mutta otin ne pikaisesti reilussa päivässä pois halaillessa pönttöä. 1kg on 7000kcal eli aivan todella suuri määrä ruokaa, harva meistä pystyy päivässä syödä niin paljoa. Jouluna kertyy usein nestettä kroppaan, toki sokeri ja rasva kerryttää muutakin kuin nestettä :-) Joulukilot kerrytetään yleensä joulukuussa eikä joulun muutamana pyhäpäivänä. Ei siis ole niin väliä mitä syöt yhtenä tai kahtena pyhäpäivänä, mutta sillä mitä syöt koko joulukuussa on todella väliä. Minun kodissani syömme jouluna paljon kaloja, on mätiä, lohta, silakoita yms ja jälkiruokana suklaata, tänä vuonna suklaat oli haettu Petris chocolatesta. Tunsin jo illasta kuinka suolainen ruoka oli tukkinut suoneni ja sormukset kiristi sormissa. Suklaata myöskin söin ihan surutta, vaikka entinen minäni olisi todennäköisesti syönyt koko joulun aikaan ainakin tuplat siihen nähden mitä nyt söin. Enää ei napa vedä samaa määrää, vaikka mieli huutaa edelleen "ota ota ota". Jotain on siis opittu ja mikä tärkeintä ja vaikeinta, palattu normaalin ruokavalioon ja rytmiin pyhien jälkeen.




Kahdeksan viikkoa leikkauksesta tuli myös täyteen ja nyt saa alkaa urheilemaan. JIPPIIII!!! Tosin tämä mahatauti hieman hidastaa tätä urheilemaan lähtöä. Tarkoitus on aloittaa pikkuhiljaa eikä repiä heti kättelyssä itseä hajalle. Oma kroppa ei tunnu samalle kuin ennen, joten luulen että alussa rankat treenit saattaa tuntua oudolle. Tarkoitan tällä vatsaani, jo pelkkä käsien kohottaminen kattoon tuntuu kuin vatsa repeisi. Rintoja alkaa yleensä särkemään ja jomottamaan jo reippaan kävelyn jälkeen, joten voin vaan kuvitella miltä esim. tunnin kävelylenkki mahtaa tuntua.

Haavat ovat parantuneet hyvin, mutta vatsan arpi on päättänyt ryhtyä sotajalalle teipin kanssa. Teippejä tulee siis käyttää 3kk ja loppu häämöttää tammikuun lopussa. Vaihdan teipit yleensä n.1-2krt viikossa ja niiden alle laitan kelo-cote silikonigeeliä.Viime viikkoina vatsa on alkanut kutista hullun lailla ja mieli tekisi raapia iho verille saakka. Rinnat eivät ole reagoineet onneksi samoin. Olen muutaman yön nukkunut ilman teippejä ja rasvannut ihoa ahkerasti tavallisella rasvalla, samantien kun laitan teipit, niin kutina alkaa. Iho ei siis tunnu enää kestävän teipeissä olevaa liimaa. Kävin apteekista hakemassa teippiä missä on silikonivoidetta jo valmiiksi, tämä onneksi tuntuu olevan parempi vaihtoehto. Ainoa miinus on, että se maksaa ihan järkyttävästi, kun arpi ei ole ihan pieni. Minkäs teet ja tammikuun loppu koittaa pian.

Teen oman postauksen kuvineen vielä toipumisesta ja alan myös kirjoittamaan liikunnsta enemmän. Lähinnä, miten itse koen liikunnan lisäämisen ja aloittamisen leikkauksien jälkeen.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Mun plussat ja miinukset!

Plussat

+itsetunto paranee
+elämänlaatu paranee
+hyvä tukiverkko auttaa toipumaan (onko tämä nyt sitten + vai -)
+vaatteet istuvat paremmin
+motivoi pitämään pudotetut kilot poissa
+ei tarvitse rajoittua sosiaalisesti (uimassa käyminen, saunat yms.)
+urheilu on mukavampaa (pomppiminen ja juokseminen on epämielyttävää  roikkuvan mahan kanssa)
+onneksi tein nyt enkä odottanut 5vuotta, jolloin olisin päätynyt samaan ratkaisuun
+vaatekoko pienenee
+osaa iloita jokaisesta jo pudotetusta kilosta paremmin
+motivoi monessa asiassa
+oman kehon näkeminen
+itseä varten tehty, mutta onhan se mukava kuulla esimerkiksi mieheltä ihania kommentteja uudesta kropasta
+en keksi oikeasti yhtään syytä miksi tähän / näihin leikkauksiin ei menisi, jos niitä vähänkin haluaa

Miinukset

-leikkausriskit
-toipuminen
-liikuntarajoitteet
-suljettava silmät sotkulta muutamiksi viikoiksi, ainakin meillä kotona
-keventää kukkaroa mukavasti
-kivun sietäminen

Varmasti miinuksia ja plussia löytyy paljon enemmän ja omat ajatukset tulee muuttumaan ajan myötä. Esimerkiksi toipuminen miinuksena vielä, todennäköisesti vuoden kuluttua en edes muista komplikaatiota ja miten kipeä olin alkuun. Aika kultaa varmasti muistot miinuksissa ja plussat vaan voimistuvat!

 Laitoin ensimmäistä kertaa viikkoihin treenivaatteet päälle, erästä lehtihaastattelua varten. Vaikka ulkona satoi kaatamalla olisi mieli tehnyt laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä juoksemaan. Sitä odotellessa!

maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulu on taas joulu taas ja sokerihumala on taattu!

Mistä ylipainoa tulee? Miten jotkut eivät liho, vaikka syövät paljon herkkuja? Miksi yksi suklaapala saa vaa´an näyttämään ainakin kahta extra kiloa? Olemme kaikki yksilöitä, jokaisella meillä on erilainen kroppa ja eri geenit! Mutta yksi pätee kaikkiin, eli jos syöt enemmän kuin kulutat niin lihot! Nyt on myös ollut paljon mediassa puhe laihoista läskeistä. Ja niinhan se menee, että jos ruokavaliosi koostuu rasvoista ja sokerista, niin vaikka kalorisi pysyy kurissa, niin kroppa niihin jotenkin reagoi, vaikka ei välttämättä ylipainona.

Entisenä sokeriholistina muistan tarkalleen miltä se sokerin aiheuttama taivallinen fiilis tuntui. Oli paha olla, väsytti, oli nälkä, oli iloinen, teki mieli palkita itsensä, you name it! Sokeri toi aina loistavan fiiliksen ja nosti ne ilonkin tunteet potenssiin sata, ainakin hetkeksi. Olen huomannut työssäni Cambridge valmentaja, että toiset meistä ovat herkempiä sokerille kuin toiset. Osa ylipainoisista ihmisistä ei välitä herkuista ja karkeista ollenkaan, heidän ylipainonsa on tullut liian isoista annoksista ja liiallisesta rasvan käytöstä. Osa syö taas melko terveellisesti, mutta ei vain voi elää ilman karkkia. Osa taas elää pelkällä pullalla ja leivonnaisilla. Meistä on siis moneksi ja tämä on siis yleistämistä. Itse kuuluin ennen siihen joukkoon, jonka annoskoot oli liian isoja, rakastan hyvää ruokaa (ja tulen aina rakastamaan ruokaa) ja sitä piti olla paljon ja sitten oli se pirullinen sokeri, jota piti saada joka päivä ja paljon. Yksi karkkipussi päivässä, "ai mikä pussi ja missä? Ai se meni jo". Pönikkä jätskiä päivässä, ei tunnu missään ja lisääkin napa vetäisi vielä. Kaikki herkut hävisi ympäriltä. Oli enemminkin sääntö kun poikkeus, että pala kakkua sulle ja loppu mulle. Ei siis tarvitse kauhasti miettiä mistä ne kilot kertyi.



Olen edelleen herkkä sokerille. Pystyn olemaan ilman sitä, mutta kun saan vähän sitä, voisin syödä sitä aivan tolkuttomasti. Nykyään olen tosin jo oppinut hillitsemään sokerihammastani. Silloin kun itse laihdutin, olin melkein 6kk ilman herkkuja ja karkkia. Sitten eräs ilta mieheni oli poissa ja lapset nukkumassa ja muistin, että laatikossa oli iso pussi mieheni ostamia karkkeja. Avasin pussin, josta alunperin olin miettinyt syöväni vain muutaman (tietenkin, niinhän normaalit ihmiset tekee), mutta kas kummaa, koko pussi upposi, vaikka viimeiset karkit piti syödä jo väkisin. Meni hetki ja päässä alkoi torvet soida ja ilmapallot leijua. Olo oli kuin 2 promillen humalassa. Sitten iski huono olo ja seuraavaksi kävin jo antamassa kielareita vessanpöntölle. Olo oli monta tuntia sen jälkeen aivan kamala ja seuraavana päivänä podin sokerikrapulaa, jota olisi tehnyt mieli helpottaa kaikella epäterveellisellä. Totesin itselleni, että ei se sokeri taida olla kenellekkään hyväksi ja luojan kiitos, että olen vieroittautunut siitä, ainakin niistä entisistä määristä!



Pitkän aikaa kieltäydyin kaikista herkuista, mutta nyt olen harjoittellut mantraa "kohtuus kaikessa"! Itselläni ei ainakaan toimi kieltätyminen kaikesta, ainakaan pidemmän päälle. Minun ja monen muun kohdalla saattaa käydä niin, että ollaan monta viikkoa ilman herkkuja. Ne viikot kaikki herkut vaan pyörii mielessä joka sekunti, koska ne on niin kiellettyjä ja pahasta sulle. Sitten se iskee! Yö on nukuttu huonosti, lapset kiukuttelee, vituttaa ja päivä on muutenkin menyt huonosti, tulee totaalinen repahdus ja sitä syö sitten niitä kiellettyjä herkkuja kaksin käsin. Tulee morkkis, paska fiilis ja kas kummaa, ne ei helpottanutkaan sitä oloa. Todennäköisesti söit kaikkien viikkojen edestä ja märällisesti paljon enemmän kuin, jos olisit esimerkiksi kerran viikossa sallinut itsellesi kohtuudella herkkuja. Näin tämä ainakin toimii minulla. Vaikka ei ehkä sinulla mene näin. Siksi olen opetellut sallimaan itselle hyvällä omallatunnolla niitä herkkuja kohtuudella. Jos perusruokavalio on kunnossa, ei muutama herkku silloin tällöin maailmaa kaada ja painoa nosta.

Vink vink! Ostakaa jouluna vaikka vähän parempia suklaita, valitkaa tummaa suklaata ja määrällisesti vähemmän. Nauttikaa ja maistelkaa niitä muutamia suklaita. Älkääkä syökö suklaakuola suunpielistä valuen 5 minuutissa koko rasiallista suklaata! Toinen vink vink, makeannälän yllättäessä nappaan usein jääkaapista tuoreen taatelin tai pari, se toimii, kokeilkaa!

tiistai 8. joulukuuta 2015

Ne katseet!

Päätettiin miehen kanssa yllättää tytöt perjantai-iltana viemällä heidät pitkästä aikaan uimahalliin uimaan. Leikkauksen jälkeen oli kaksi viikkoa uimis- ja saunakielto. Arvasin jo etukäteen, että herättäisin teippejeni kanssa jonkin verran huomiota pukuhuoneessa ja suihkussa.

Ihismieli on utelias, tiedetään. Mutta oli jotenkin hupaisaa huomata "huomaamattomat" katseet. Olin vanhemman tyttäreni kanssa, joten en varmaan huomannut puoliakaan muiden katseista tyttäreni höpötellessä non-stop :-)

Itselläni oli varma olo, eikä muiden katseet minua haitanneet ollenkaan. Kyllähän sitä itsekkin saattaa katsoa muita ihmisiä, mutta koskaan en arvostele tai katso ketään pahalla. Ennemminkin sitä huomaa muiden hyvät piirteet ja pyrin mielummin katseiden kohdatessa hymyilemään kuin kääntämään pään pois. Esimerkiksi suihkussa vastapäätä minua oli erittäin hyvässä kunnossa oleva uimari, eikä varmaan pelkkä harrastelija niiden lihasten perusteella. Vilkaisin minäkin hänen jalkojaan ja mietin "wou mitkä jalkalihakset, kumpa minunkin jalat näyttäisivät tuolle" ja hymyilin hänelle.



Mennessä huomasin kuinka muutamat ihmiset yrittivät vähän salaa katsella ja aina vaan ne päät kääntyivät sinne vatsani ja rintojeni teippeihin. Kun tulimme pois, oli suihkussa kolme venäläistä naista, veikkaan että isoäiti, äiti ja tytär. He olivat viereisissä suihkuissa ja huomasin katseista minun suuntaan,  ja että heidän juttunsa kääntyivät selvästi minuun kun kukin vuorollaan katsoi minua. He selvästi pohtivat, että mitä minulle on mahdettu tehdä ja missä leikkauksissa olen käynyt. Harmi, etten osaa venäjää, olisi niin hauskaa tietää mitä ihmiset pohtivat. Kohteliaasti aloin hymyilemään heidän  jokaiselle katseelle ja teki niin mieli ratkaista heidän kiperä ongelmansa, että mitä minulle on tehty. Mutta päätin tällä kertaa jättää heidät googlen varaan :-)

Kuten sanottu, me ihmiset olemme uteliaita ja jos jotakuta oikein kiinnostaa, aina voi tulla kysymään. Harva meistä pahastuu kohteliaista kysymyksistä.Vai olenko väärässä? Sillä jos pahastuisin, en ehkä menisi julkisesti niitä näyttämään. Jos lapsi olisi huomannut tai kiinnittänyt huomiota teippeihini, hän olisi todennäköisesti kysynyt minulta suoraan tai äidiltään miksi minulla on teipit. Lasten ja aikuisten eroja!


torstai 3. joulukuuta 2015

Näin palkitsin itseni painonpudotus urakan jälkeen!

Kuvaaminen on näillä auringonvaloilla todella haastavaa. Ainut kohta meidän asunnossa, jossa valo oli edes hieman potentiaalinen, oli tämä sohvan nurkkaus. Niimpä pyysin miestäni ottamaan minusta muutaman kuvan!

Arpi on parantunut hyvin ja mikä parasta, se on niin alhaalla, että sen saa helposti peitettyä alushousuilla tai bikinin alaosalla. Jos malli on vähän matalampi, arpi saattaa vähän pilkistää kyljistä. Mutta tämä ei minua haittaa ollenkaan ja arpihan vaalenee huomattavasti ensmmäisen vuoden aikana ja ajan kuluessa muutenkin, joten ehkä vuoden päästä sitä ei huomaa enää juuri ollenkaan. Kuvissa arpeni näyttää punaisemmalta kuin mitä se oikeasti on. Minulla on Betadine rasvaa, joka on väriltään oranssia.

Seuraava tavoite on aloittaa urheileminen pikku hiljaa tammikuussa ja palauttaa kunto sille tasolle missä se oli ennen leikkausta, sekä saada kroppaa kiinteämmäksi. Tiputetut kilot näkyvät ikävästi reisissä ja pakaroissa, joten pyhitän seuraavan vuoden niiden kiinteytymiselle. Katsotaan kuinka paljon liikunnalla saa aikaan.

Edellisessä postauksessa kerroin omia tuntemuksiani ja tässä pääsette näkemään millaisen muutoksen leikkaus sai aikaan ulkoisesti. Ja kyllä, tämä oli minun palkintoni itselleni! Olin päättänyt sen jo
pitkän aikaa sitten ja parempaa palkintoa en olisi voinut saada. Eli tässä kuvapläjäys, olkaa hyvä :-)








Pyysin miestäni ottamaan lähikuvan mahasta ja tässä tämä mieheni versio ;-)


Tiedän, että siellä ruudun takana on muutamia, jotka harkitsevat ainakin abdominoplastia leikkausta. Joten, jos jollain  on kysmyksiä leikkaukseen liittyen, niin vastaan kyllä mielelläni. Älkää siis epäröikö ottaa yhteyttä!