Ihismieli on utelias, tiedetään. Mutta oli jotenkin hupaisaa huomata "huomaamattomat" katseet. Olin vanhemman tyttäreni kanssa, joten en varmaan huomannut puoliakaan muiden katseista tyttäreni höpötellessä non-stop :-)
Itselläni oli varma olo, eikä muiden katseet minua haitanneet ollenkaan. Kyllähän sitä itsekkin saattaa katsoa muita ihmisiä, mutta koskaan en arvostele tai katso ketään pahalla. Ennemminkin sitä huomaa muiden hyvät piirteet ja pyrin mielummin katseiden kohdatessa hymyilemään kuin kääntämään pään pois. Esimerkiksi suihkussa vastapäätä minua oli erittäin hyvässä kunnossa oleva uimari, eikä varmaan pelkkä harrastelija niiden lihasten perusteella. Vilkaisin minäkin hänen jalkojaan ja mietin "wou mitkä jalkalihakset, kumpa minunkin jalat näyttäisivät tuolle" ja hymyilin hänelle.
Mennessä huomasin kuinka muutamat ihmiset yrittivät vähän salaa katsella ja aina vaan ne päät kääntyivät sinne vatsani ja rintojeni teippeihin. Kun tulimme pois, oli suihkussa kolme venäläistä naista, veikkaan että isoäiti, äiti ja tytär. He olivat viereisissä suihkuissa ja huomasin katseista minun suuntaan, ja että heidän juttunsa kääntyivät selvästi minuun kun kukin vuorollaan katsoi minua. He selvästi pohtivat, että mitä minulle on mahdettu tehdä ja missä leikkauksissa olen käynyt. Harmi, etten osaa venäjää, olisi niin hauskaa tietää mitä ihmiset pohtivat. Kohteliaasti aloin hymyilemään heidän jokaiselle katseelle ja teki niin mieli ratkaista heidän kiperä ongelmansa, että mitä minulle on tehty. Mutta päätin tällä kertaa jättää heidät googlen varaan :-)
Kuten sanottu, me ihmiset olemme uteliaita ja jos jotakuta oikein kiinnostaa, aina voi tulla kysymään. Harva meistä pahastuu kohteliaista kysymyksistä.Vai olenko väärässä? Sillä jos pahastuisin, en ehkä menisi julkisesti niitä näyttämään. Jos lapsi olisi huomannut tai kiinnittänyt huomiota teippeihini, hän olisi todennäköisesti kysynyt minulta suoraan tai äidiltään miksi minulla on teipit. Lasten ja aikuisten eroja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti