Viikko jo mennyt!

Viikko sitten tähän aikaan olin aika kovissa kivuissa ja tilanne näytti parin tunnin päästä sille, että uusi leikkaus oli edessä! Viime päivät olen kärsinyt pahoinvoinnista, koko ajan tuntuu että pirjo meinaa lentää. Mitä luxusta, että naapurissa asuu sairaanhoitaja, joten vaihdoin hänen neuvostaan Panacodin Panadoliin, josko se tällä helpottaisi.

Olisin halunnut laittaa kuvia mahastani, "viikko leikkauksen jälkeen" -kuvia, mutta tämä kaatui teknisiin ongelmiin. Mies vei aamulla tytöt päiväkotiin ja lähti itse töihin, äitini haki tytöt päiväkodista, jotta mieheni voi tehdä pitkän päivän töissä, viime viikko kotona kasasi hänen työpinoaan kiitettävästi. Puku on niin tiukka, etten sitä omin voimin saa kiinni. Kuvia siis myöhemmin tulossa.

Eilen kävimme miehen kanssa kahdestaan illalla pienellä happihyppelyllä ja pohdin ääneen kokemuksia. Olen jo nyt erittäin onnellinen tuloksista ja iloinen, että uskalsin mennä. Tuntuu oudolle, että koko leikkauksesta on kulunut jo viikko. Tiedättekö sen tunteen, kun jotain odottaaa oikein kovasti ja sitten se onkin jo ohi ja aika vaan menee eteenpäin sinun päivitellen "siitä on jo viikko, kuukausi, vuosi…"? Olen odottanut tunnevyöryjä, sillä olen aika (muiden mielestä todella) tunneihminen, mutta so far, niiltä säästytty. Niitä on kyllä luvassa, itseni tuntien.

Täällä ei siis mitään maata mullistavaa tapahdu, kirjojen kulutusta, telkkarin tuijottelua, pieniä kävelyjä ja lihassärkyjä! Tänään tallustin äitini avustuksella hakemaan uudet lasit, päivän piristys. Mitäs tykäätte? Pahoittelut näistä huonoista kuvista ja vielä huonossa valossa. Listalla on ostaa parempi kamera ja opetella kuvaamaan.